Tiedotteet

Tiedotteet
19.3.2017

Kiva julkaista tiedote ja päivittää sivu näin pari viikkoa myöhässä, mutta näin saatiin viimeinenkin ralli tältä kaudelta ajettua. Voittajaksi Australian rallissa ajoi sarjan promoottori MrRigu98. Toisena maaliin ajoi justjoo ja kolmanneksi ajoi Cooper, joka voittaa lopulta FVRC:n neljännen kauden mestaruuden 39 pisteen erolla Samuli Aholaan. Onneksi olkoon vielä kerran mestaruudesta! Power Stagella nopein oli Cooper. Toiseksi nopeiten Power Stagella kurvaili MrRigu98 ja kolmanneksi nopein oli justjoo. Kiitoksia vielä kaikille osanottajille kilpailusta!

Kuten aikaisemmin olen tässä jo useampaan kertaan maininnutkin, niin FVRC jää nyt useamman vuoden tauolle promoottorin inttiin lähtemisen johdosta. 2019 pyritään jatkamaan, mikäli intoa sarjan pyörittämiseen vielä silloin on. Mutta kiitoksia nyt kaikille, ketkä ovat sarjaa ajaneet näiden 4 vuoden aikana! Ei tätäkään hommaa olisi kauaa jaksanut pyörittää, ellei kuskeja olisi tullut kisoja ajelemaan. Toivottavasti tulevaisuudessa pystyisin vielä sarjaa pyörittämään ja kehittämään lisää, sillä tähänkin "harrastukseen" on tullut valvottua monta yötä, eikä siksi tätä koko touhua viitsi noin vaan heittää menemään.

Mutta FVRC kuittaa nyt tältä erää ja katsastellaan sitten parin vuoden päästä sarjan jatkamista uudelleen!

Kauden lopputulokset, sekä edellisen kilpailun tulokset löytää nyt FVRC sarjan sivuilta.

-MrRigu98



6.3.2017

FVRC jatkuu huomenna kauden viimeisellä osakilpailulla, Australian rallilla. Vielä muistuksena jokaiselle sarjan kuskille, että nyt rallin voi ajaa joko ryhmässä 1 tai ryhmässä 2. Toisin sanoen nyt on kaksi kellonaikaa, josta voi valita mieleisensä rallin ajamiseen.

Ensimmäisen ryhmän ilmottautuminen alkaa Public Sessionissa klo 11.45 ja toisessa ryhmässä ilmottauttuminen alkaa tuttuun tapaan klo 18.45. Ensimmäisen ryhmän ensimmäinen erikoiskoe starttaa tasan klo 12.00 ja toinen ryhmä starttaa tasan klo 19.00. Onnea ja menestystä kaikille osallistuville kauden viimeiseen koitokseen!

Ja muistakaahan vielä ensimmäisen ryhmän osallistujat, että toisessa ryhmässä ei ole enää mahdollista parantaa omaa suoritusta, mikäli sattuu ralli menemään pipariksi.

Lisätietoja kilpailusta löytyy "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



23.2.2017

Näin saatiin Walesin ralli pakettiin ja voittajaksi Walesin kuraisilla sorateillä kurvaili Cooper, onneksi olkoon vielä kerran voitosta! Toiseksi Walesissa ajoi Samuli Ahola ja kolmanneksi Lonni. Power Stagella nopein oli Samuli Ahola. Toiseksi nopein oli Cooper ja kolmanneksi nopein oli MrRigu98. Kiitoksia kaikille osallistuneille kuskeille kisasta!

FVRC:n seuraava kilpailu ajetaan vajaan parin viikon kuluttua (7.3) ja tämä kyseinen ralli on myöskin tämän kauden viimeinen osakilpailu. Kyseessä on tietenkin Australian ralli, josta tulee mestaruuskamppailun kannalta varmasti erittäin mielenkiintoinen kilpailu. Cooper lähtee Australian ralliin 21 pisteen etumatkalla toisena olevaan Samuli Aholaan.

Jos Samuli Ahola voittaa kilpailun ja nappaa samalla Power Stagelta kolme pistettä, tulee Cooperin olla vähintään kuudes kilpailussa, jotta ykköspaikka pisteissä säilyy rallin jälkeen. Eroa jäisi tällöin vain ainoastaan yksi piste Cooperin hyväksi. Asiaa ei myöskään helpota muut kanssa kilpailijat, sillä vaikka muilta kuskeilta on jo mestaruushaaveet menneet, tulevat he varmasti sekoittamaan pakkaa tulevassa rallissa ja taistelemaan myös toistaiseksi FVRC:n viimeisen kilpailun voitosta. Australian rallin tiekirja pyritään julkaisemaan nyt tulevan viikonlopun aikana.

Mielenkiintoinen on siis tulossa tämän kauden viimeisestä kilpailusta. Kuten muron RBR palstaa seuraavat ovatkin varmaan jo tietoisia, niin seuraavassa rallissa tulee poikkeuksellisesti olemaan kaksi ryhmää. Toinen järjestetään alustavasti klo 12.00 alkaen (11.45 ilmottautuminen) ja toinen ryhmä sitten tuttuun tapaan klo 19.00 alkaen. Nyt on siis kaksi ajankohtaa, joista voi valita itselleen parhaimman ajankohdan ajaa kyseinen ralli. Kuskit voivat vielä ehdottaa jotain muuta kellon aikaan ensimmäiselle ryhmälle, mutta mikäli ehdotuksia ei tule, klo 12.00 pysyy ensimmäisen ryhmän ajankohtana.

Edellisen kilpailun tulokset, sekä päivitetyt pistetilaneet näkee nyt FVRC:n sivuilta.

-MrRigu98



22.2.2017

FVRC jatkuu tänään tämän kauden toiseksi viimeisellä osakilpailulla, kun vuorossa on Walesin ralli. Ilmottautuminen ralliin aukeaa Public Sessionissa klo 18.45 ja ensimmäinen erikoiskoe pörähtää käyntiin tasan klo 19.00!

Lisätietoja tämän päivän kilpailusta löytyy "Seuraava kilpailu" osiosta.

Onnea kaikille osallistuville kuskeille kisaan!

-MrRigu98



10.2.2017

21.2.2017

Tänään klo 19.00 alkaen Walesin rallin shakedown kalustoa testaaville huomista kisaa ajatellen. Tulkaa ajelemaan jos tarvetta on. Eli ilmottautuminen alkaa klo 18.45 Public Sessionissa ja ensimmäinen erikoiskoe alkaa tasan klo 19.00.

Salasana shakedowniin: olkikuukkeli

Shakedownin tiekirja: http://xvii.rallyesim.com/public_index_live.asp?rallye=FVRC%20Wales%20Rally%20GB%20SD&view=

-MrRigu98



10.2.2017

Näin saatiin Katalonian ralli pakettiin tältä kaudelta. Pahoittelut ensimmäisenä tuosta IRC chatin toimimattomuudesta. Todennäköisesti palvelimet ovat jollain tapaa kaatuneet ja näin selaimella ei pysty liittymään kyseiselle palvelimelle. Tästä syystä päätin sitten luoda FVRC:lle oman Discord kanavan/serverin, niin ompahan sitten enemmän vaihtoehtoja juttelun kannalta, jos palvelimet sattuvat kaatuilemaan jatkossa.

Katalonian rallissa kuitenkin voiton vei Cooper, joka kasvattaa hieman eroa toisena pisteissä olevaan Samuli Aholaan, kun kaksi osakilpailua on tältä kaudelta vielä ajamatta. Onneksi olkoon vielä Cooperille voitosta! Toiseksi Kataloniassa ajoi Samuli Ahola ja kolmanneksi kurvaili jape. Power Stagella pohjat ajoi Cooper, toiseksi nopeimmin Power Stagen ajoi jape ja kolmanneksi nopein oli A.Sip. Kiitoksia vielä kaikille kuskeille osallistumisesta!

Seuraava kilpailu ajetaankin sitten kuraisilla Walesin sorateillä vajaan kahden viikon kuluttua, 22. helmikuuta. Tiekirja ralliin julkaistaan nyt tulevan viikonlopun aikana.

Tulokset ja päivitetyt pistetilanteet näkee FVRC:n sivuilta.

-MrRigu98



9.2.2017

FVRC jatkuu tänään kauden 11. osakilpailulla, Katalonian rallilla. Ilmottautuminen ralliin alkaa tuttuun tapaan klo 18.45 Public Sessionissa ja ensimmäinen erikoiskoe pärähtää käyntiin tasan klo 19.00!

Onnea kaikille osallistuville kuskeille kisaan!

Tämän päivän kilpailun tiedot näkee "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



8.2.2017

Tänään klo 19.00 alkaen Katalonian rallin shakedown kalustoa testaaville huomista kisaa ajatellen. Tulkaa ajelemaan jos tarvetta on.

Shakedownin salasana: olkikuukkeli

Shakedownin tiekirja: http://xvii.rallyesim.com/public_index_live.asp?rallye=FVRC%20Rally%20Catalunya%20SD&view=

-MrRigu98



31.1.2017

Nyt olisi Katalonian ralliin tiekirja julkaistu! Tämä seuraavaksi ajettava ralli ajetaan 9. helmikuuta, eli vielä runsas viikko aikaa kauden viimeiseen (osittain) asfaltilla ajettavaan kilpailuun. Tiekirjan voi käydä kurkkaamassa "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



26.1.2017

Näin saatiin FVRC:n kauden kymmenes osakilpailu pakettiin ja voittajaksi Korsikan rallissa ajoi Samuli Ahola, joka ottaa jo tämän kauden viidennen, sekä samalla neljännen voittonsa putkeen. Onneksi olkoon! Toiseksi kilpailussa ajoi Cooper ja kolmanneksi Kokkinen.

Power Stagella nopein oli myös Samuli Ahola. Toiseksi nopein oli Cooper ja kolmanneksi nopeiten Power Stagen selvitti J.Kauppinen. Kiitos kaikille osallistujille kilpailusta!

FVRC jatkuu parin viikon kuluttua (9. helmikuuta) Katalonian rallilla. Tiekirja pyritään julkaisemaan tulevan viikonlopun aikana.

Edellisen kilpailun tulokset ja päivitetyt pistetilanteet näkyvät nyt FVRC:n sivuilla.

-MrRigu98



24.1.2017

FVRC jatkuu tänään kauden kymmenennellä osakilpailulla. Korsikan ralliin ilmottautuminen alkaa public sessionissa klo 18:45 ja ensimmäinen ek starttaa tasan klo 19:00!

Muistakaahan kaikki kilpailuun osallistuvat asennella viimeisin päivitys (Update 03), sekä luoda uusi profiili RSCenterissä ennen kilpailun starttia. Onnea kaikille osallistuville kuskeille kisaan!

-MrRigu98



23.1.2017

Tänään olisi klo 19.00 alkaen korsikan rallin shakedown huomista kisaa ajatellen kalustoa testaaville. Tulkaahan ajelemaan jos tarvetta on.

Eli klo 18.45 alkaa ilmottautuminen public sessionissa ja tasan klo 19.00 starttaa shakedownin ensimmäinen erikoiskoe.

Salasana shakedowniin: olkikuukkeli

Shakedownin tiekirja löytyy tästä.

-MrRigu98



17.1.2017

Nyt alkaa olla joulutaukokin pikkuhiljaa takanapäin FVRC:n osalta, sillä viikon kuluttua virtuaaliset moottorit pörähtävät taas käyntiin korsikan saarella. Tiekirjakin on nyt myös julkaistu viikon päästä ajettavaan korsikan ralliin. Tiekirjan voi käydä katsomassa "Seuraava kilpailu" osiosta.

Huom! Tosiaan uutta RSRBR versiota ei ole tullut ja nykyisellä versiolla jatketaan tämäkin kausi loppuun asti. Uusi päivitys (Update 03) tuli kuitenkin ulos vähän aikaa sitten ja se onkin hyvä asentaa ennen ralliin osallistumista. Myös oma profiili täytyy rekisteröidä uudestaan RSRBR:ään. Uuden profiilin rekisteröiminen suoritetaan tuttuun tapaan RSCenterMenu.exen kautta. Uusi päivitys löytyy tämän linkin takaa: http://forum.rallyesim.fr/viewtopic.php?f=349&t=23810

Mikäli joku nykyisistä FVRC:n kuskeista päättää vaihtaa "nicknamea" oikeinkin radikaalisti, muistakaahan ilmoittaa siitä FVRC:n sähköpostiin, niin ei tule sitten kilpailuissa sekaannuksia niiden takia.

-MrRigu98



8.12.2016

Näin saatiin Saksan ralli kurvailtua ja voittajaksi ajoi jo neljännen kerran tällä kaudella Samuli Ahola, onneksi olkoon! Toiseksi ajoi Cooper ja kolmanneksi justjoo. Power Stagella nopein oli Cooper. Toiseksi nopeimmin ajoi justjoo ja kolmanneksi nopeiten Samuli Ahola. Kiitos kaikille osallistujille kilpailusta!

FVRC siirtyy nyt joulutauolle ja sarja jatkuu Korsikan rallilla tammikuun lopussa (24. tammikuuta). Seuraava kilpailu tullaan ajamaan todennäköisesti uudella RSRBR versiolla, mikäli Rallyesim sellaisen julkaisee mahdollisesti tässä joulukuun alla. Joten muistakaa osallistujat, että mikäli uusi RSRBR julkaistaan, tulee se olla asennettuna ennen seuraavaa ajettavaa kilpailua. FVRC tiedottaa tästäkin tarkemmin, jos ja kun tuo uusi versio julkaistaan.

Joululomalle lähdetään mielenkiintoisessa pistetilanteessa. Yhdeksän ajetun kilpailun jälkeen näyttää siltä, että tämän kauden mestaruus menee kahden kuljettajan taisteluksi. Samuli Ahola on ottanut huiman kirin pisteissä voitettuaan viimeiset kolme kilpailua putkeen. Cooperilla puolestaan viimeisestä kolmesta kilpailusta saldona on kaksi kakkossijaa ja yksi "keskeytys". Näiden kahden kuljettajan piste-ero on Saksan rallin jälkeen vain vaivaiset 13 pistettä. Jännä loppukausi on siis tulossa mestaruustaistelun myötä.

Nyt FVRC kiittää ja kumartaa tältä vuodelta. Oikein hyvää joulua, sekä hyvää uutta vuotta kaikille virtuaalikuskeille näin etukäteen! Tammikuussa jatketaan!

Edellisen kilpailun tulokset, sekä päivitetyt pistetilanteet näkyvät nyt FVRC:n sivuilla.

-MrRigu98



7.12.2016

FVRC jatkuu tänään kauden yhdeksännellä osakilpailulla. Saksan ralliin ilmottautuminen alkaa klo 18:45 Public Sessionissa ja ensimmäinen erikoiskoe alkaa tasan klo 19:00!

Tiekirjan, sekä muut rallin tiedot löytyy "Seuraava kilpailu" osiosta.

Onnea kaikille kisaan!

-MrRigu98



6.12.2016

Tänään klo 19.00 alkaen Saksan rallin shakedown kalustoa testaaville huomista kisaa ajatellen. Eli klo 18.45 ilmottautuminen Public Sessioniin ja klo 19.00 alkaa Shakedownin ensimmäinen erikoiskoe.

Salasana Shakedowniin: olkikuukkeli

Shakedownin tiekirja: http://xvi.rallyesim.com/public_index_live.asp?rallye=FVRC%20RD%20Shakedown&view=

-MrRigu98



4.12.2016

Nyt olisi tulevalla viikolla ajettavaan Saksan ralliin tiekirja julkaistu. Tiekirjan voi käydä tsekkailemassa "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



1.12.2016

Näin saatiin Suomen ralli tältä vuodelta päätökseen ja voittajaksi ajoi täysin ylivoimaisella ajolla M-Sportin Samuli Ahola, onneksi olkoon! Toisena maaliviivan ylitti Kita Ratas ja kolmanneksi maaliin ajoi MiikaJii.

Power Stagella nopein oli Samuli Ahola. Toiseksi nopemmin Power Stagen ajoi MiikaJii ja kolmanneksi nopein oli Kynnas. Kiitos kaikille osallistujille kilpailusta!

FVRC jatkuu ensi viikon keskiviikkona (7. joulukuuta) Saksan nopealla asfalttirallilla. Tiekirja ralliin julkaistaan nyt tulevana viikonloppuna.

Edellisen kilpailun tulokset, sekä päivitetyt pistetilanteet näkyvät nyt FVRC:n sivuilla.

-MrRigu98



29.11.2016

30.11.2016

FVRC jatkuu tänään kauden kahdeksannella osakilpailulla. Suomen ralliin ilmoittautuminen alkaa tuttuun tapaan klo 18:45 Public Sessionissa ja ensimmäinen erikoiskoe starttaa tasan klo 19:00!

Muistakaa osallistujat, että BTB ratapaketit BTB Finland ja BTB Sweden tulee olla asennettuna, jotta ralliin osallistuminen on mahdollista! Onnea kaikille osallistuville kuljettajille kisaan!

Lisätietoja tämän päivän kilpailusta löytyy "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



29.11.2016

Tänään olisi klo 19.00 alkaen Suomen rallin shakedown kalustoa testaaville huomista kisaa ajatellen. Eli klo 18.45 ilmottautuminen Public Sessioniin ja klo 19.00 alkaa Shakedownin ensimmäinen erikoiskoe.

Salasana Shakedowniin: olkikuukkeli

Shakedownin tiekirja: http://xvi.rallyesim.com/public_index_live.asp?rallye=FVRC%20NRF%20Shakedown&view=

-MrRigu98



21.11.2016

Nyt olisi reilun viikon päästä ajettavaan Suomen ralliin tiekirja julkaistu! Huomioksi kaikille tuleville osanottajille, että BTB ratapaketit BTB Finland ja BTB Sweden tulee olla asennettuna, jotta ralliin osallistuminen on mahdollista.

Tulevan rallin tiekirjan ja muut rallin tiedot näkee "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



18.11.2016

Näin saatiin Puolan ralli päätökseen ja voittajaksi ajoi tiukan voittotaistelun jälkeen Samuli Ahola, onneksi olkoon! Toiseksi sijoittui Cooper, joka Power Stagen pohja-ajasta huolimatta jäi voittajalle maalissa vain vaivaiset 1.8 sekuntia. Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Lonni. Power Stagella nopeimmin kurvaili Cooper, toiseksi nopeiten Samuli Ahola ja kolmanneksi nopeiten Gurifax. Kiitos kaikille osallistujille kilpailusta!

Seuraavaksi FVRC suuntaa kotimaisille, virtuaalisille sorateille. Kyseessähän on tietenkin Suomen ralli, joka ajetaan vajaan kahden viikon kuluttua (30. marraskuuta). Tiekirja Suomen ralliin julkaistaan nyt tulevana viikonloppuna!

Edellisen kilpailun tulokset, sekä päivitetyt kuljettajien ja tallien pisteet näkyvät nyt FVRC:n sivuilla.

-MrRigu98



17.11.2016

FVRC jatkuu tänään kauden kuudennella osakilpailulla, Puolan rallilla. Ilmottautuminen ralliin alkaa klo 18:45 Public Sessionissa ja ensimmäinen erikoiskoe starttaa tasan klo 19:00!

Tiekirjan ja muut rallin tiedot näkee "Seuraava kilpailu" osiosta. (Huom! BTB ratapaketti BTB France tulee olla asennettuna, jotta ralliin osallistuminen tänään on mahdollista!)

Onnea kaikille osallistujille kisaan!

-MrRigu98



16.11.2016

Tänään klo 19:00 alkaen Puolan rallin Shakedown kalustoa testaaville huomista kisaa ajatellen. Ilmottautuminen Public Sessionissa alkaa klo 18:45 ja ensimmäinen erikoiskoe alkaa tasan klo 19:00.

Shakedownin tiekirja löytyy tästä: http://xvi.rallyesim.com/public_index_live.asp?rallye=FVRC%20RP%20Shakedown&view=

-MrRigu98



11.11.2016

Nyt olisi ensi viikon torstaina ajettavaan Puolan ralliin tiekirja julkaistu! Huomioksi kaikille tuleville osanottajille, että tulevaan ralliin täytyy olla BTB ratapaketti BTB France asennettuna, jotta ralliin pääsee osallistumaan!

Tiekirjan ja muut rallin tiedot voi käydä kurkkaamassa "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



10.11.2016

Näin saatiin Sardinian ralli dramaattisten vaiheiden jälkeen päätökseen, ja voittajaksi kurvaili tällä kertaa Volkswagen Motorsportin tiimissä ajava Gurifax, onneksi olkoon!

Tänään tosissaan sattui ja tapahtui kärkikuskeille pahoja kömmähdyksiä ja ehkä epäonnisin näistä sattui menemään M-Sportilla ajavan Lonnin nimiin. Jo lähes varma voitto karkasi suoraan käsistä Power Stagella tapahtuneen teknisen vian takia, joka sittemmin johtui tietokoneen päivityksen suorittamisesta. Keskeytyksen takia Lonnin sijoitus lopputuloksissa vaihtui kärkipaikalta kahdeksanteen sijaan.

Toiseksi kilpailussa ajoi Kynnas ja kolmanneksi Jalmari. Power Stagella nopeinta vauhtia piti justjoo. Toiseksi nopeimmin Power Stagella ajoi Jamlari ja kolmanneksi nopeiten Kynnas. Kiitoksia kaikille kilpailuun osallistujille kisasta!

Seuraava FVRC:n kilpailu ajetaan ensi viikon torstaina (17. marraskuuta) samaan kellon aikaan. Tiekirjan Puolan ralliin julkaisen tänään illemmalla.

Edellisen kilpailun tulokset ja päivitetyt pistetilanteet näkyvät nyt FVRC:n sivuilla.

-MrRigu98



9.11.2016

FVRC jatkuu tänään kauden kuudennella osakilpailulla! Sardinian ralliin ilmottautuminen alkaa tuttuun tapaan Public Sessionissa klo 18:45 ja ensimmäinen erikoiskoe alkaa tasan klo 19:00!

Shakedownia en valitettavasti päässyt eilisille päivälle tekemään muista menoista johtuen. Täytyy yrittää jatkossa tehdä "ravistelu" samoihin aikoihin rallin tiekirjan kanssa, niin ei pääse menot yllättämään. Onnea kuitenkin kaikille tämän päivän kisaan osallistuville!

Lisätietoja tämän päivän kilpailusta löytyy "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



1.11.2016

Pientä tiedotetta tähän väliin koskien sarjan sääntöjä. Nyt jokaisen kuljettajan täytyy promoottorin/kilpailun järjestäjän vaatiessa lähettää uusintatiedosto (.rpl) sarjan sähköpostiin, mikäli häntä epäillään mahdollisesta huijaamisesta, oikaisemisesta tai muusta hakkeroinnista erikoiskokeella aikaan katsottuna.

Edellisessä kilpailussa muutama kuljettaja halusi uusintoja Lonnin ajamista ajoista Noikerin ja Loch Ardin erikoiskokeilla. Mitään ihmeellistä ei kuitenkaan näkynyt Lonnin lähettämissä uusinnoissa promoottorin silmään, joten asia on loppuun käsitelty. Tästä syystä promoottori lisäsi uuden säännön sääntökirjaan, jotta jokainen tietää jatkossa lähettää .rpl uusintatiedoston sarjan sähköpostiin, mikäli tarve vaatii. Käykäähän lukemassa uudet säännöt 2.1. 2.2 ja 2.3 kohdasta "Muita sääntöjä" "Säännöt" osiosta.

Myös seuraavan rallin tiekirja on nyt julkaistu jälkijunassa, pahoittelut jälleen siitä. Aika vaan ei meinaa riittää luonnollisesti kaikkeen, joten suosittelen jatkossa varautumaan siihen, että tiekirjat saattaa tulla myöhässä sovitusta ajankohdasta. Tiekirja Sardinian ralliin löytyy "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



26.10.2016

Näin saatiin kurvailtua Portugalin ralli päätökseen. Hetken jo luutiin tuloksia katsomalla, että Lonni olisi kilpailun voittanut. Vaan näin ei käynyt. EK:lla 3 Cooperilta katkesi nettiyhteys, jonka takia Rallyesim ilmoitti hänen keskeyttäneen pätkän.

Cooper pystyi kuitenkin vakuuttamaan sarjan promoottorin lähettämällä erikoiskokeen ajan MyTimes tiedostosta otetun kuvankaappauksen perusteella. Näin kauden viidennen osakilpailun voittaa Cooper! Onneksi olkoon! Toiseksi jäi loppujen lopuksi Lonni 16,8 sekunnin erolla. Kolmanneksi ajoi Samuli Ahola.

Power Stagella Lonni piti nopeinta vauhtia ja nappasi itselleen kolme lisäpistettä. Toiseksi nopein oli Gurifax ja kolmanneksi nopein Samuli Ahola. Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille kisasta!

FVRC jatkuu reilun parin viikon päästä (9. marraskuuta) Sardinian rallilla. Kilpailun tiekirja julkaistaan tulevana viikonloppuna.

Kilpailun tulokset, sekä päivitetyt pistetilanteet näkee FVRC:n sivuilta.

-MrRigu98



25.10.2016

FVRC jatkuu tänään kauden viidennellä osakilpailulla, Portugalin rallilla klo 19:00 alkaen. Ilmottautuminen Pubic Sessioniin alkaa tuttuun tapaan klo 18:45 ja ensimmäinen erikoiskoe alkaa tasan klo 19:00. Onnea kaikille osallistuville kisaan!

Lisätietoja tämän päivän kilpailusta löytyy "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



24.10.2016

Tänään klo 19:00 alkaen Portugalin rallin shakedown tuntumaa huomista kisaa varten hakeville. Eli klo 18:45 ilmottautuminen Public Sessioniin ja klo 19:00 alkaa ensimmäinen erikoiskoe.

Tiekirja: http://xvi.rallyesim.com/public_index_live.asp?rallye=FVRC%20RdP%20Shakedown&view=

Salasana: olkikuukkeli

-MrRigu98



19.10.2016

Näin saatiin Argentiinan ralli päätökseen ja voittajaksi kruunattiin Samuli Ahola, joka nappaa tämän kauden ensimmäisen voittonsa, Onneksi olkoon! Toiseksi maaliin kurvaili Kita Ratas ja kolmanneksi Jamlari.

Kilpailun kaksi viimeistä erikoiskoetta jätettiin ajamatta erikoiskokeen 13 runtime errorin vuoksi. Näin ollen kokonaistulokset ja power stage pisteet otettiin erikoiskokeen 12 maalissa. Täytyy jatkossa olla tarkempana noiden uusien pätkien kanssa, miten paljon niihin uskaltaa mennä olosuhteita muuttamaan. Power Stagella nopein oli Cooper, toiseksi nopein Kita Ratas ja kolmanneksi nopein Samuli Ahola. Kiitos kaikille osallistujille kisasta!

FVRC jatkuu jo viikon päästä (25. lokakuuta) Portugalin rallilla samaan kellon aikaan. Tiekirja julkaistaan ralliin tänään myöhemmin illalla.

Päivitetyt pistetilaneet ja edellisen kilpailun tulokset näkyy FVRC:n sivuilla!

-MrRigu98



18.10.2016

Jälleen olisi aika kaivaa nelivetoiset WRC hirmut esille autotalleista, sillä FVRC jatkuu tänään kauden neljännellä osakilpailulla, joka ajetaan Argentiinan vuoristoisilla sorateillä. Argentiinan ralliin ilmottautuminen Public Sessionissa alkaa klo 18:45 ja ensimmäinen erikoiskoe alkaa tasan klo 19:00!

Lisätiedot kilpailusta löytyy FVRC:n sivuilta "Seuraava kilpailu" osiosta.

-MrRigu98



17.10.2016

Tänään taas pikku Shakedown kaahailu niille, ketkä hakevat tuntumaa huomiselle Argentiinan rallille.

Tiekirja: FVRC YPF RA Shakedown

Salasana: olkikuukkeli

Ilmottautuminen: 18:45

Startti: 19:00

-MrRigu98



6.10.2016

Näin saatiin tältä erää Meksikon ralli päätökseen. Voittotaistelusta käytiin kovaa vääntöä viimeisille erikoiskokeille asti kolmen kuljettajan kesken (Cooper, Samuli Ahola, Gurifax) ja voittajaksi ajoi tiukan voittotaistelun jälkeen Cooper, joka ottaa kauden toisen voittonsa. Onneksi olkoon! Gurifaxin virhe viimeisellä erikoiskokeella kävi kalliiksi ja Samuli Ahola pääsi kuittaamaan kakkospaikan itselleen. Tämän myötä hän avaa myös oman pistetilinsä. Kiitokset vielä kaikille kilpailuun osallistuneille kisasta!

Kolme osakilpailua on nyt ajettu ja pistetilanteessa Cooper on kasvattanut johtoaan 38 pisteen erolla kakkosena ajavaan justjoohon. Saa nähdä pitääkö Cooper johtoasemansa sarjassa ennen joulutaukoa. Tallien pisteissä 2-TahtiBensaHenkka Racing pitää kärkipaikkaa hallussaan. Takana niskaan hengittää M-Sport WRT 19 pisteen erolla.

Sarja jatkuu 18. lokakuuta Argentiinan rallilla. Tiekirja ralliin julkaistaan tulevana viikonloppuna!

Kilpailun tulokset, sekä päivitetyt pistetilanteet näkyy FVRC:n sivuilla.

-MrRigu98



5.10.2016

FVRC:n 4. kausi jatkuu tänään kauden kolmannella osakilpailulla. Meksikon ralliin ilmottautuminen Public Sessionissa alkaa tuttuun tyyliin klo 18.45 ja rallin ensimmäinen erikoiskoe pörähtää käyntiin tasan klo 19.00.

Lisätiedot tämän päivän kilpailusta löytyy FVRC:n sivuilta "Seuraava kilpailu" osiosta.

Muistakaahan varata kunnolla juomista mukaan, sillä tänään kyseessä on kauden pisin kilpailu ek kilometreiltään. Onnea ja menestystä kaikille tuleville osanottajille kisaan!

-MrRigu98



4.10.2016

Tänään olisi shakedownia luvassa klo 18.45 alkaen koskien huomista kilpailua. Tulkaahan kokeilemaan kaluston toimivuutta tai muuten vain ajelemaan, mikäli tarvetta on. Eli klo 18.45 Public Sessioniin ja klo 19.00 alkaa ensimmäinen erikoiskoe.

Shakedownin tiekirjan voi katsoa tästä: FVRC RGM Shakedown

Salasana shakedowniin: olkikuukkeli

Ne ketkä eivät ole vielä huomanneet, niin säännöt osiota on muutettu astetta selkeämmäksi joidenkin sääntöjen kohdalla. Suosittelenkin lukaisemaan läpi, mikäli joissain sarjan säännöissä lienee epäselvyyttä.

-MrRigu98



23.9.2016

FVRC:n päivitetyt pistetilanteet ja kilpailun tulokset näkyvät nyt sarjan sivuilla. Pahoittelut etten saanut sarjan sivuja nopeammin päivitettyä.. sattui tulemaan muutama sivuprojekti tässä taustalla, minkä takia en tietokoneelle asti päässyt. Kiitokset kaikille osallistujille vielä kisasta ja onnea Cooperille vielä kerran Ruotsin rallin voitosta!

FVRC jatkuu reilun parin viikon päästä Meksikon rallilla (5.10). Rallin tiekirja julkaistaan nyt viikonloppuna. Tulevan rallin shakedown ajetaan itse rallia edeltävänä päivänä samaan kellon aikaan.

-MrRigu98



21.9.2016

FVRC:n 4. kausi jatkuu tänään kauden toisella osakilpailulla, Ruotsin rallilla. Ilmottautuminen kilpailuun public sessionissa alkaa tuttuun tapaan klo 18.45 ja ensimmäinen erikoiskoe starttaa tasan klo 19.00! Onnea kaikille osanottajille kisaan!

Tiekirjan ja muut lisätiedot kilpailusta löytyy FVRC:n sivuilta "Seuraava kilpailu" osiosta

-MrRigu98



20.9.2016

Shakedownia tänään klo 19.00 alkaen huomista Ruotsin rallia ajatellen. Eli klo 18.45 ilmottautuminen ja tasan klo 19.00 alkaa ensimmäinen ek. Tiekirjan shakedowniin julkaisen myöhemmin iltapäivällä, kunhan tästä kotia asti kerkeän.

Salasana shakedowniin on tuttuun tapaan "olkikuukkeli" (ilman lainausmerkkejä). Tiekirjan shakedowniin voi halutessaan katsoa tästä: RSRBR: Rally Sweden SD

-MrRigu98



7.9.2016

Monte-Carlon tulokset, sekä tämänhetkiset pistetilanteet ovat nyt katsottavissa FVRC:n sivuilla! Onnea vielä kerran justjoolle hänen FVRC uransa ensimmäisestä voitosta, sekä kiitos myös kaikille osanottajille hienosta kisasta!

FVRC jatkuu tasan kahden viikon kuluttua Ruotsin nopealla lumirallilla. Tiekirja julkaistaan tulevana viikonloppuna!

-MrRigu98



6.9.2016

Tänään se alkaa! FVRC:n neljäs kausi pörähtää käyntiin klo 19.00 tuttuun tapaan Monte-Carlon rallilla. Kuskeja on ilmottautunut tähän mennessä kohtuullinen määrä (15kpl) ja talleja on mukana 13kpl. Jos täällä vielä löytyy innokkaita rattimiehiä kilpailun puutteessa niin ei muuta kun rohkeasti osallitumaan sarjaan! Eli klo 18.45 alkaa ilmottautuminen public sessionissa ja ensimmäinen ek alkaa tasan klo 19.00, jonka jälkeen ilmottautuminen on myöhäistä. Muistakaa siis tulla hyvissä ajoin paikalle. Muistakaa myös valita oikea autoa ennen starttia!

Lisätietoja kilpailusta löytyy "Seuraava kilpailu" osiosta.

Onnea ja menestystä kaikille kisaan osallistuville!

-MrRigu98



5.9.2016

Laittelin Shakedown rykäisyn tälle päivälle klo 18.45 huomista kisaa ajatellen. Eli 18.45 publiciin ja tasan klo 19.00 alkaa ensimmäinen erikoiskoe. Tiekirja shakedowniin näkyypi tästä: FVRC RMC Shakedown

EDIT: Salasana olisi varmaan hyvä kertoa. Sehän on nimeltään tuttu ja turvallinen "olkikuukkeli".

-MrRigu98



29.8.2016

Monte Carlon rallin tiekirja on nyt julkaistu! Kauden avaus on totutusti erittäin haastava ja rankka osakilpailu kuskeille. Erittäin liukkaat ja kapeat asfalttitiet tekevät tästä kilpailusta yhden kauden haastavimmista ralleista. Rengastaktiikalla on myös suuri merkitys kilpailun kulkuun. Monte Carlon rallin ensimmäinen ek starttaa ensi viikon tiistaina tasan klo 19.00!

Kalenteriin on myös tullut pikku muutos. Koska FVRC pyrkii noudattamaan WRC:n oikeaa kilpailukalenteria, putoaa myös Kiinan ralli pois FVRC:n kalenterista. Näin ollen kilpailukalenteri sisältää viime kauden tapaan 13 osakilpailua. Joululomasta tulee myös tästä syystä pari viikkoa totuttua pitempi.

Tiekirjan ja muut tulevan rallin tiedot näkee FVRC:n sivulta osiosta "Seuraava kilpailu". Kuljettapaikkoja on jäljellä vielä 40kpl ja talleja pystyy osallistumaan vielä 5kpl. Eli nyt vaan mahdollisimman moni osallistumaan sarjaan, että saadaan taas hyvät kisat aikaiseksi!

-MrRigu98



14.8.2016

Nyt alkaa olla nettisivukin valmis seuraavaa kautta varten. Jonkun verran muutoksia on jälleen sarjassa tullut ja varmasti näkyvin näistä on sarjan nimen muutos. Tästä lähtien sarja tunnetaan nimeltä FVRC (Finnish Virtual Rally Championship). Muitakin muutoksia on ja näistä pari on mainitsemisen arvoisia.

Omat/Custom tallit: Tänä vuonna mukana on ennätysmäärä talleja. 8kpl talleista on vuoden 2016 pisteitä keräävät WRC tallit ja loput 8kpl talleista on pelaajien itse tekemiä talleja. Tänä vuonna talleja on siis yhteensä 16kpl. Jokaiseen talliin mahtuu maksimissaan 3kpl kuskeja. Maksimimäärä kuskien osalta on tänä vuonna rajoitettu ja kuskeja mahtuu tänä vuonna sarjaan mukaan 48kpl. Yksityiskuskeja ei tällä kaudella ole mukana lainkaan, eli tallissa ajaminen on pakollista tällä kaudella, mikäli haluaa kisoja ajaa. Tallien perustamisesta lisätietoa itse sarjan nettisivuilla.

Kilpailunumerot: Tällä kaudella kuljettajilla on käytössä myös viralliset kisanumerot. Numerot määräytyvät edellisen kauden lopputuloksen mukaan. Ne kuljettajat, ketkä eivät osallistuneet sarjaan tai eivät keränneet pisteitä edellisellä kaudella, saavat valita oman kisanumeronsa lukujen 32-99 väliltä.

Loput muutokset näkyvät FVRC:n sivuilla, joten lukeekaahan huolella läpi kaikki mahdollinen, mikäli sarjaan osallistuminen kiinnostaa!

Tulevan kauden kilpailukalenteri on myös julkaistu ja seuraavan kilpailun ajankohta on myös nähtävissä. FVRC:n 4. kausi starttaa 6. syyskuuta Monte Carlon rallilla. Tiekirja julkaistaan tuttuun tapaan pari viikkoa ennen kilpailun starttia. Nyt kaikki osallistumaan!

-MrRigu98